sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pajan puuhailuja

Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessa lupailin, tälläkään kertaa ei ole luvassa ompelutöitä. :)

Eilen käväisin katselukierroksella paikallisessa työkalumyymälässä ja jälleen täytyi ostoslistalle lisätä muutama tärkeä työkalun hankinta! Mutta harmikseni esimerkiksi pöytään kiinteästi asennettava kuviosaha on hieman haasteellinen pieneen pajaani jos naapurisovun aikoo säilyttää. Joten edelleen hankintani saavat odottaa aikaa, kun pieni pajani saa kunnon verstas tilat ympärilleen :)

Jokatapauksessa tässäkin pajassa onnistuu pienet projektit, joista seuraavana voisin esitellä palikka-luomukseni. Nämä nimikko palikat on tehty kestämään lasten kovempaakin leikkiä. Olen käyttänyt myös myrkytöntä maalia, koska ei taida olla kovinkaan harvinaista että silloin tällöin lelu kuin lelu saattaa eksyä lapsen suuhun. Joten jos näin käy, ei edessä ole heti soittoa myrkytyskeskukseen.




Näissä luomuksissa on saanut leikitellä väreillä. 
Olen siis saanut hyvän syyn kartuttaa maalivaraston väri-valikoimaa :)





 Ruben- pojan omat nimikkopalikat olivat tilauksessa lahjapakettiin.  
Haluaisitko sinäkin? :)



Ystävän odotetulle poikavauvalle tein hempeän pastellin väriset BABY-palikat 

-Henna


4 kommenttia:

  1. Ruben (ja hänen äitinsä) tulee kyllä niin tykkäämään noista palikoista!:) ja ihanat noi baby-palikatkin! Sopivan poikamaiset tosiaan ja hempeät! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania taidonnäytteitä...näkee, että niitä on rakkaurella ja syrämmellä, sekä pohojalaasella sisulla työstetty. Onnistuneita kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  3. Moi, kuinka teet tilaustöitä? :) Olisko sulla sähköpostia yms johon voisin kirjoittaa !?
    Hanna

    VastaaPoista
  4. Heippa Hanna! Voit kirjoitella osotteeseen pienipajapohojammaalla@gmail.com :) sähköpostiosoitteessa siis kaksi M kirjainta :)
    -Henna

    VastaaPoista