torstai 29. tammikuuta 2015

MAP-sisustuskirjasimia



Sisustuskirjaimet ovat olleet mielestäni jo melko pitkään suosittuja elementtejä kodeissa ja sisustuslehtien sivuilla. Ehkä suurin villitys sisustuskirjainten osalta on ohi, mutta minä tulen (tässäkin) vähän jälkijunassa ja lähdin kokeilemaan, millaisia omia sisustuskirjaimia olisi mahdollista toteuttaa. 

Idea lähti oikeastaan siitä, että rakennustyömaalla jäi käyttämättä sopivan oloista materiaalia ja mietin mitä siitä voisi toteuttaa. Lisäksi mulla oli ollut mielessä, että haluaisin jollain tapaa maailmankartan seinälleni lievittämään todennäköisesti ikuista kaukokaipuutani. Kuitenkaan pelkkä kartta seinäjulisteena ei vaan oo mun juttu ja siitä se idea sitten lähti.


Homman aloitin kirjainten koon suunnittelusta sekä hahmottelusta. Kirjainten koko muotoutui täysin oman intuition pohjalta, mikä voisi näyttää seinällä ehkä hyvältä.




Tämän jälkeen irrotin kirjaimet materiaalista. Jälleen kerran kantapään kautta opittuna voisi todeta, että seuraavalla kerralla käytän varmasti pistosahan ja puukon sijasta kuviosahaa! :)



Kirjainten sitkeän ja hyvin hikisen irrotus-urakan jälkeen pääsin siihen odotetuimpaan vaiheeseen; maalaamiseen ja viimeistelyyn. Maalasin reunat ja aloin asettelemaan karttakuviota paikalleen. Kartan otin vanhasta karttakirjasta, joten hankalaksi osuudeksi muodostui sivujen kohdistaminen paikoilleen. Eli jos hommaan on uhrata kokonainen juliste, helpottuu homma huomattavasti.



Ensi kokeiluksi lopputulema on ihan kiva, vaikkakaan kirjaimet eivät sitten vieläkään ole löytäneet tietään seinälle saakka :)

Valmiit sisustuskirjaimet





~Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti