lauantai 7. helmikuuta 2015

DIY kello -Kaapelikelan uusi elämä

Työhuoneen seinällä oleva isohko kello on sanonut työsopimuksensa irti jo tovi sitten. En tiedä mikä kapistukselle tuli, mutta jokatapaukssa uudelle kellolle oli tarvetta. Isoja seinäkelloja on tarjolla runsaasti, mutta en sitten kuitenkaan ole törmännyt juuri sellaiseen mieleiseen, jonka olisin rikki menneen tilalle hankkinut.

Kun sitten muistin kesästä saakka nurkissa pyörineen kaapelikelan odottamassa inspiraation iskua, päätin viimein tarttua toimeen. Perjantai-ilta meni halkaisijaltaan 70 senttisen kaapelikelan pyörittelyssä, kun toimeen ei oikein hiomakoneen kanssa voinut tarttua, sen naapurisovun pysyvyyden takia.


Tässä siis lähtötilanne. Aikaa nähnyt, kolhiintunut ja likainen kaapelikelan puolikas odottaa uutta elämää itselleen.



Kaapelikelan pinta ja reunat vaativat hiomista, sillä pinta oli tikkuinen ja epäsiisti. Ensitöiksen hioin ison pinnan ja kelan pyöreän reunan Black&Deckerin autoselect multihiomakoneella. 




Myös lautojen välit olivat kipeästi siistimisen tarpeessa eikä työkalulaatikon pohjalta löytynyt mitään hommaan sopivaa työkalua, oli lähdettävä siis ostoksille. Mä olen todennut Bilteman valikoiman ja hintatason olevan tällaiselle kotituunajalle melko passeli paikka, josta löytyy miltei ongelmaan kuin ongelmaan ratkaisu. Niinkuin myös tälläkertaa. 
Mukaan tarttui Makitan (tai mihin tahansa) iskuporakoneeseen pikakiinnitettävät hiomalaikat. Pidike sekä paperit tulivat kustantamaan noin 6 euroa ja olivat kyllä hintansa väärti siihen nähden, että toinen vaihtoehto olisi ollut välikköjen hiominen käsin.


Hiomatouhujen jälkeen oli aika maalata. Olen täysin ihastunut näihin JDL:n kalkkimaaleihin joita tilasin Itselleni 100ml purnukoissa erivärejä kokeiluun. Tässä projektissa valitsin väriksi "Soft Cream:in".


Maalasin kaapelikelan kauttaaltaan hyvin kuivalla pensselillä "patinoituneen" efektin saamiseksi. Kalkkimaalin etuna on lyhyt kuivumisaika joten heti valkoisen maalin saatua pintaan pääsi värittelemään numeroita. Isot numerot, 3, 6, 9, ja 12 tein itse siten,  että aluksi etsin wordistä sopivan fontin, suurensin tarpeeksi isoksi ja printtasin valokuvapaperille. Tämän jälkeen paperiveitseä apuna käyttäen  irrotin sabluunan ja sen jälkeen pääsin piirtämään numerot lyijykynällä puulle. Sitten pensseli käteen ja maalaamaan. Pienemmät numerot töpöttelin suoraan muovisesta sabluunasta.


Sitten oli jälleen  käytävä  ostoksilla, että kelloon saataisiin myös viisarit. Niitä en tähän hätään löytänyt  kuin hopeisena, joten se sai kelvata. Kotona viisarit sitten  saivat  niin ikään mustaa maalia  ylleen, että tyyli pysyisi yhtenäisenä. 


Valmis lopputulos näyttää tältä.
Valmis projekti pääsi heti käyttöön  ja se  löysi paikkansa työhuoneesta, rikkinäisen kellon tilalta. 


Seuraaviksi projekteiksi odottelen jo kovasti kevättä, että pääsisin betonitöiden kimppuun. Ideoita alkaa olemaan jo niin paljon, että olisi jo kiva päästä niitä toteuttamaan!

Henna

3 kommenttia:

  1. Onpa hieno kello. Ei uskois mistä se on saanut alkunsa...kaapelikelasta. Oot sä taitava!

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno kello. Ei uskois mistä se on saanut alkunsa...kaapelikelasta. Oot sä taitava!

    VastaaPoista